Harrastukset
HUOM! Koronavirustilanne tuo erityisjärjestelyitä FunNetin harrastuksiin!
Syksyn harrastuksissa on tehty erityisjärjestelyitä koronatilanteen ja siihen liittyvien rajoitusten vuoksi. Ryhmiin otetaan vähemmän osallistujia, jotta ryhmissä on mahdollista pitää riittäviä turvavälejä. Ryhmiä varten on myös varattu kasvomaskeja ja käsidesiä.
Muutokset ryhmien aikataulujen suhteen voivat olla mahdollisia. Seuraamme koronatilanteen kehittymistä ja tiedotamme mikäli joudumme tekemään muutoksia ryhmiin.
–
Looking for some info in English? Check here!
SARJAKUVA / Sarjakuvakeskus
Ryhmää suositellaan 16-28-vuotiaille!
Maanantaisin klo 18-20
27.9. / 11.10. / 18.10. / 25.10. / 1.11. / 8.11.
Oranssilla Suvilahdessa
Sarjakuvaryhmässä suunnitellaan omia sarjakuvahahmoja ja sarjakuvamaailmoja, piirretään kokeillen rennossa ilmapiirissä sekä luetaan monipuolisesti sarjakuvia. Jatkamme kesällä aloitetun ryhmän kanssa, mutta olet tervetullut mukaan, vaikket olisi ollut aikaisemmin ryhmässä mukana.
Pohdimme ryhmässä kuvan keinoja sarjakuvassa, tarinan kirjoittamista ja sen yhteyttä sarjakuvan kuvittamiseen, värien käyttöä sekä erilaisia piirtämistekniikoita. Tutustumme pienlehtiin ja teemme itse pienlehden. Pohdimme myös sukupuolirooleja mediakulttuurissa ja sarjakuvissa. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta sarjakuvan tekemisestä.
Paikan päällä on tarvittavat materiaalit, mutta saat tuoda myös omia tarvikkeita.
Opettajana toimii Kevät Sieppi (Instagram: @kevatsieppi)
TAPAHTUMATUOTANTO / Oranssi ry
Suunnittelutapaamiset
Torstaisin klo 17-19
21.10. / 28.10. / 11.11. / 18.11.
Oranssilla Suvilahdessa
Tapahtuma
Perjantaina 19.11. klo 16-22
Oranssilla Suvilahdessa
Oletko aina miettinyt miltä tuntuisi olla mukana tekemässä omaa tapahtumaa? Tapahtumatuotantotiimissä pääset ideoimaan, suunnittelemaan ja tuottamaan FunNet-hankkeen päätöstapahtumaa! Tapahtumasta on varattu osuus räpin ja bändisoittamisen harrastusten esityksille, mutta muuten kädet ovat ohjelman suhteen vapaat! Mitä sun mielestä tällainen tapahtuma voisi pitää sisällään? Millaiseen tapahtumaan sä haluaisit osallistua? Jos sulla lähti heti ideat laukkaamaan, niin ilmoittaudu ryhmään – osallistua voi juuri sen verran kuin oma kiinnostus ja jaksaminen riittää. Tehtävää riittää kaikille muun muassa ideoinnissa, ohjelman suunnittelussa ja toteuttamisessa, dekojen valmistuksessa, aikatauluttamisessa, someviestinnässä ja tapahtuman valokuvaamisessa.
Ryhmää ohjaa Niina Onkamo.
BÄNDITYÖPAJA / Särö (ent. GR!F – Girls Rock Finland)
Työpajat
30.-31.10. klo 11-15
13.-14.11. klo 11-15
Arabian nuorisotalolla
Esiintyminen FunNet-tapahtumassa
Perjantaina 19.11. klo 17-19
Oranssilla Suvilahdessa
Bändityöpajassa pääset kokeilemaan eri soitinten soittamista kokeneiden muusikoiden opastuksella ja muodostamaan bändin yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa. Bändityöpajassa tehdään oma kappale tai opetellaan soittamaan coverbiisi, jonka bändi pääsee esittämään FunNetin marraskuisessa tapahtumassa Oranssilla.
Aiempaa osaamista soittamisesta ei tarvita, ohjaajat opastavat soiton alkeisiin.
Työpajoja ohjaavat Merja Arramo ja Paula Mäkinen. Työpajoissa vierailee myös laulunopettaja Satu Hellberg.
SKEITTAUS / Siblings Helsinki ja Tyttörullalautailijat ry
Perjantaisin 20:45-22:45
Kontulan skeittihallilla
Skeitti 1 (alkeet)
1.10. / 8.10. / 15.10. / 22.10.
Kiinnostaisiko skeittauksen aloitus? Ryhmässä opetellaan skeittaamisen alkeet ohjaajien avulla. Aiempaa kokemusta ei tarvita!
Skeitti 2 (jatko)
5.11. / 12.11. / 19.11. / 26.11.
Sujuuko skeittaus jo ennestään ja kaipaat lisää haasteita rullailuun? Skeittauksen jatkoryhmässä pääset ammattilaisten opastuksella opettelemaan uusia temppuja ja tutustumaan muihin skeittaajiin.
KATUTAIDE / Mimmit peinttaa
STENCIL-työpaja
Keskiviikkona 8.12. klo 17-20
Torstaina 9.12. klo 17-20
Sunnuntaina 12.12. klo 11-17
Oranssilla Suvilahdessa
Työpajassa tutustutaan stencil-tekniikkaan katutaiteessa. Pajan aikana suunnitellaan ja toteutetaan oma teos julistekokoon Oranssin sisätilaan ja sään salliessa Suvilahden graffitiseinälle. Työvälineinä käytetään paperiveitsiä ja spraymaaleja.
Työpajaa ohjaa Rosa Hultman (Ruusa) ja Minttu Pyykkönen.
Coolit Kledjut -työpaja – TÄYNNÄ! Varasijalle voi edelleen ilmoittautua!
Perjantaina 19.11. 17–20
Lauantaina 20.11. 13–16
Sunnuntaina 21.11. 13–16
Mimmit ry:n studiolla Suvilahdessa
Työpajassa pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan oman vaatteesi koristelua katutaidetekniikoita hyödyntäen. Tuo ensimmäisellä kerralla mukanasi vähintään kaksi eri vaatetta, joista valitaan sopivampi lopulta maalattavaksi (esim. takki, huppari, paita, housut, hame, reppu, kangasmaski…)
Työvälineinä käytetään mm. kangasvärejä, spraymaaleja, tusseja ja paperiveitsiä.
Työpaja pidetään Mimmit ry:n studiolla rakennus 7, Suvilahti (tarkemmat ohjeet ilmoittautumisen jälkeen).
Työpajaa ohjaavat Viivi Vierinen (Viv Magia) ja Minttu Pyykkönen.
Tarratyöpaja
Keskiviikkoisin klo 17-20
3.11. / 10.11. / 17.11.
Oranssilla Suvilahdessa
Characters & Stickers -työpajassa suunnitellaan hahmoja ja tehdään niistä tarroja.
Tarrat ovat olennainen osa katutaidetta, ja niiden avulla yksittäisten taiteilijoiden estetiikka, hahmot, tagit ja muut logot ja viestit ovat kulkeutuneet ympäri maailmaa. Työpajassa käsitellään hahmosuunnittelua sekä katutaiteen että popkulttuurin näkökulmasta. Pajassa opitaan hahmosuunnittelun perusteet, luodaan omia hahmoja ja tehdään hahmoista tarroja erilaisilla tekniikoilla.
Työpaja sisältää välineet ja materiaalit, mutta jokainen voi halutessaan tuoda myös omia välineitään pajaan.
Hahmojen ja tarrojen tekemiseen voi käyttää kaikenlaisia piirtimiä; mustetta ja sivellintä, marker-tusseja, maalitusseja, puuvärejä, mustekyniä.
Työpajan ohjaa Yasmin May Jaafar (Yamahamay). Yasmin on visuaalinen taiteilija, joka ammentaa kuvastonsa lapsuuden hahmoista ja leikeistä. Hänen teoksiaan inspiroi alitajunnan maailma, esoteeriset kellarit ja kaikkien olentojen universaali yhteys.
RÄP / Särö (ent. GR!F – Girls Rock Finland)
Työpajoja suositellaan 16-28-vuotiaille!
Räppityöpajat
Kirjoitustyöpaja
23.-24.10. klo 11-15
Oranssilla Suvilahdessa
Äänitystyöpaja
Lauantaina 13.11. klo 12-20
Studio Muuntamolla Vallilassa
Esiintymisvalmennus
Maanantaina 15.11. klo 17-21
Oranssilla Suvilahdessa
Keikka tapahtumassa
Perjantaina 19.11. klo 17-19
Oranssilla Suvilahdessa
Kolmesta työpajasta ja keikasta koostuvassa kokonaisuudessa tutustutaan räppäykseen ja riimien kirjoittamisen maailmaan. Ensimmäisessä työpajassa kirjoitetaan kokeneiden räppäreiden ohjauksella oma kappale yhdessä muiden työpajalaisten kanssa ja tutustutaan räpin historiaan. Toisessa työpajassa osallistujat pääsevät äänittämään biisinsä digitaaliseen versioon Studio Muuntamolla. Kolmannessa työpajassa käydään läpi live-esiintymiseen liittyviä asioita, kuten tekniikkaa, äänenkäyttöä, esiintymistä ja muita jippoja. Työpajakokonaisuus huipentuu Oranssilla järjestettävään FunNet-tapahtumaan, jonne työpajalaiset pääsevät esittämään oman biisinsä!
Aiempaa osaamista ei tarvita!
Työpajoja ohjaavat Sanna Laine (SASA) ja Kirsikka Ruohonen (Adikia).
Freestyleräppityöpaja
Sunnuntaina 21.11. klo 11-17
Oranssilla Suvilahdessa
Työpajassa kurkistetaan freestylen eli improvisaatioräpin maailmaan. Työpaja haluaa rikkoa freestyleen liittyviä kankeita asenteita ja osoittaa, että kuka tahansa voi oppia freestyleräppäämään. Aiempaa osaamista ei siis vaadita ja mukaan voi osallistua matalalla kynnyksellä!
Työpajaa ohjaa Sanna Laine (SASA) ja Kirsikka Ruohonen (Adikia).
ELOKUVATYÖPAJA / Euphoria Borealis & Kelaamo
Työpajaa suositellaan 16-28-vuotiaille!
6.-7.11. klo 12-16
Oranssilla Suvilahdessa
Työpajassa perehdytään elokuvantekoon kirjoittamalla ja kuvaamalla kohtausharjoitus tai pieni lyhytelokuva. Kaiken tasoiset elokuvaharrastajat ovat tervetulleita, aiempaa kokemusta ei tarvita.
Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu FunNet-harrastukseen tämän linkin kautta: https://forms.gle/CSPu1W5XR8cCmPbc6
Ilmoittautua voit myös sähköpostitse osoitteeseen funnet@oranssi.net tai FunNet-hankkeen someprofiilien kautta. Kerro ilmoittautumisessa nimesi, ikäsi, puhelinnumerosi, sähköpostiosoitteesi ja mihin ryhmään haluat ilmoittautua.
Ilmoittautumisen jälkeen hankekoordinaattori ottaa sinuun yhteyttä sähköpostitse noin viikon sisällä ja pyytää vahvistusviestiä osallistumisellesi. Toimi annettujen ohjeiden mukaisesti.
(HUOM! Jos ilmoittaudut Hotmail-, Outlook-, -Msn, – tai Live-päätteisellä sähköpostiosoitteella eikä hankekoordinaattorin sähköpostia ala kuulua, käy tarkistamassa roskaposti-kansio. Jostain syystä edellämainitut tilit ohjaavat FunNetin sähköpostiviestit toisinaan roskaposteihin. Mikäli viestiä ei edelleenkään näy, ota yhteyttä hankekoordinaattoriin: Niina / funnet@oranssi.net)
Yhteystiedot
Hankekoordinaattori Niina Onkamo
p. 044 744 5832
www.funnet.fi
Sähköposti: funnet@oranssi.net
Instagram: @funnethelsinki
www.facebook.com/funnethelsinki