Author: xoranss9

Oranssin työntekijäesittelyt – toiminnanjohtaja Emma

Ensimmäisenä esittelyssä Oranssin työntekijöistä on Emma, joka on aloittanut Oranssin toiminnanjohtajana tammikuun alussa. Emma on ihmisolento, joka ei välitä itsellään pronominien käytöstä.

Emma on puhelias, helposti innostuva ja maailmaa rakastava tyyppi. Uudet haasteet ja projektit saa Emman aivot ja varpaat kihelmöimään, jonka takia puuhailua on välillä vaikea lopettaa. Jotkut väittävät, että liian kahvin vuoksi meininki menee välillä sähläyksen puolelle, mutta omasta mielestään hän on vain luova organisoija. Projektien ja kahvin lisäksi Emma voisi keskustella loputtomasti joogasta, komposteista, yhdenvertaisuudesta, ystävällisyydestä ja musiikista.

Oranssille Emma päätyi onnekkaan kohtaamisen kautta. Emma tapasi Berliinin opintomatkalla Oranssin hankekoordinaattori Niinan, joka kertoi, että Oranssille etsitään uutta toiminnanjohtajaa. Toiminnanjohtajan paikan hakeminen pelotti, mutta Niina oli niin ihana tyyppi, että Emma uskaltautui Oranssille hakemaan ja täällä hän nyt on!
Emma vastaa Oranssin hallinnosta, taloudesta ja verkostotyöstä. Sen lisäksi Emma toimii esihenkilönä muille työntekijöille sekä tekee paljon yhteistyötä hallituksen ja vapaaehtoisten kanssa.

Emmaan kannattaa olla yhteydessä, kun haluaa järjestää esim. työpajan tai seminaarin Oranssilla, tulla vierailulle jonkin ryhmän kanssa tai jos erilaiset yhteistyökuviot meidän kanssa kiinnostaa. Myös työharjoitteluista ja -kokeiluista kannattaa olla ensimmäisenä Emmaan yhteydessä.

Oranssilla työskentelyssä Emman mielestä on parasta se, että työkaverit tsemppaa, naurattaa, inspiroi ja palauttaa tarvittaessa maan pinnalle. Töihin on aina mukavaa tulla eikä koskaan voi tietää mitä päivä tuo tullessaan. Jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa ja kaikki kohdataan samanarvoisena.

Kuva: Niina Onkamo

Oranssin työntekijät esittelyssä

Onko Oranssin työntekijät jo tuttuja sulle? Jos ei vielä ole niin kohtapa on! Tämän hienon yhteiskuvan myötä starttaamme Oranssin ihanien työntekijöiden esittelyn. Ensimmäisenä pääset tutustumaan Oranssin uuteen toiminnanjohtajaan, Emmaan. Stay tuned, ensi viikolla lähtööpi!

KYSELY: Miten toivoisit Oranssin tiloja hyödynnettävän näinä aikoina?

 

Koronapandemian vuoksi myös Oranssin tiloissa tapahtuva avoin toiminta on suljettu ja harrastusryhmät peruttu ainakin aikaväliltä 13.3.-13.5. Tästä huolimatta haluamme pystyä vastaamaan mahdollisimman hyvin Oranssin kävijöiden tarpeisiin ja tarjota korvaavaa toimintaa etäyhteyksien kautta.

Meille on tärkeää myös näinä poikkeusaikoina toimia Oranssin arvojen ja toimintaperiaatteiden mukaisesti, joten siksi kysymmekin nyt teiltä ihanat oranssilaiset, että mitä te toivoisitte meidän järjestävän?

Käy vastaamassa kyselyyn tämän linkin kautta!

******************

 

TIEDOTE – Oranssi suljetaan väliaikaisesti pe 13.3.2020 alkaen

 

Oranssi suljetaan väliaikaisesti pe 13.3.2020 alkaen

Oranssi peruuttaa kaiken avoimen toiminnan tiloissaan toimenpiteenä korona-viruksen leviämisen hidastamiseksi hallituksen ohjeiden mukaisesti. Olemme väliaikaisesti kiinni ainakin 13.5.2020 asti. Seuraamme tilanteen kehittymistä aktiivisesti ja ilmoitamme mahdollisista muutoksista.

Peruutus koskee kaikkia keikkailtoja, tapahtumia, tiistai-iltojen avoimia sirkustreenejä ja Sukupuolen moninaisuus -vertaisryhmää. Sukupuolen moninaisuus -vertaisryhmän aloitus siirtyy valitettavasti syksyyn. Olemme yhteydessä tapahtumien järjestäjiin ja mahdollisuuksien mukaan siirrämme tapahtumien toteutusta myöhemmäksi.

Oranssi 30v -kakkukahvit joudutaan myös siirtämään myöhemmin keväällä järjestettäväksi. Ilmoitamme uuden ajankohdan myöhemmin.

FunNet-hankkeen harrastusryhmien järjestämiseen liittyvät ajankohtaiset tiedot löydät FunNetin Facebook-sivuilta ja Instagramista.

Olemme pahoillamme tilanteesta, mutta nyt on tärkeintä huolehtia kaikkien hyvinvoinnista. Toivomme ymmärrystä ja kärsivällisyyttä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa! ❤️

Kysymykset ja lisätiedot: toiminnanjohtaja@oranssi.net

*************

Helmikuu 2020

Kaikki tapahtumat Oranssilla ovat ikärajattomia ja päihteettömiä. Eikä sitten mittään syrjintää tai rasismia tai seksismiä tai puoluepolitiikkaa tai tuputtamista kiitos. Tiloissa kunnioitetaan jokaisen itsemääräämis- ja määrittelyoikeutta – kunnioita sinäkin. Meininki = DIY! Cash only!

Sisäänkäynti Oranssille on esteetön, ja esteetön wc löytyy. Tapahtumatila on kokonaan esteetön ja siinä mahtuu liikkumaan myös isommilla apuvälineillä. Pienempään takatilaan, joka toimii toisinaan mm. kahviona, saa rampin sisäänkäynnin kynnykselle. Vessat ovat sukupuolineutraaleja.

Oranssin turvallisemman tilan ohjeet

Helmikuu

Tiistai 4.2., 11.2., 18.2., 25.2. klo 18-21
Oranssin avoimet sirkustreenit tiistaisin 18.00 – 21.00.

Oranssin sirkustreenit ovat kaikille avoimia ja ilmaisia tapahtumia. Omia välineitä suositellaan tuomaan mukaan, mutta jos et omista, niin tule silti rohkeasti paikalle ja kysy lainaan. Mitäänhän ei ole pakko tehdä, eikä sitoutua mihinkään, joten älä epäröi ja tule messiin!

Oranssi circus training is an open and free event for all. Traditional training sessions are organized every Tuesday from 6 pm to 9 pm in Oranssi club. It is advised to have your own probs but if you don’t have any don’t worry, just come and ask to borrow. If you have any questions don’t hesitate to ask.

More info: leo.kaipiainen(at)sirkusmagenta.fi.

fb: https://www.facebook.com/events/473305149999039/

*************

Maanantai 10.2. klo 16-20
Maanantaikahvila

Helmikuun ainoassa maanantaikahvilassa on ohjelmassa kaksi työpajaa: luovan kirjoittamisen työpaja, jossa pääsee tekemään black out -runoutta ja muita luovan kirjoittamisen harjoituksia, sekä kollaasityöpaja, jossa voi tehdä oman kollaasitaideteoksensa tai tutustua julisteiden tekemisen taiteeseen. Maanantaikahvilassa on paikalla myös Oranssin koordinoiman FunNet-hankkeen koordinaattori Niina, joka kertoo FunNetin kevään harrastustarjonnasta. FunNet-hanke tarjoaa maksuttomia harrastuksia 13-28-vuotiaille cis-tytöille ja -naisille, sekä trans- ja ei-binäärisille nuorille.
Lisää tietoa hankkeesta löydät: www.funnet.fi

Kiinnostaako vapaaehtoistyöt Oranssin tapahtumissa? Oranssin vapaaehtoistoiminnasta on kertomassa Oranssin toiminnanjohtaja Emma Vuorio klo 18 alkaen. Tervetuloa kuuntelemaan!
Vegaaninen kahvio toimii vapaaehtoisella maksulla, joten jokainen voi maksaa (tai olla maksamatta) tarjottavista oman tilanteensa mukaan. Tarjolla on sekä suolaisia että makeita herkkuja.

Fb: https://www.facebook.com/events/183353152748223/

*************

Ke 5.2.-23.2.
Leipäteatteri esittää: HAPPY! -oikotie onneen

H A P P Y ! on moderni dystopia. Se on tarina kahdesta ihmisestä, lääkekokeesta ja sitä valvovasta tekoälystä, jolta puuttuu kaikki se, mitä ihmisessä on. Teos kysyy voimakkaan visuaalisilla ja musiikillisilla kohtauksilla, onko parempi olla onnellinen sika vai kärsivä Sokrates.

Esitysajat:

ke 5.2. klo 19 ENSI-ILTA
to 6.2. klo 19
la 8.2. klo 19
su 9.2. klo 15

ke 12.2. klo 19 LOPPUUNMYYTY
to 13.2. klo 19
pe 14.2. klo 19
la 15.2. klo 19
su 16.2. klo 15

ke 19.2. klo 19
to 20.2. klo 19
pe 21.2. klo 19
la 22.2. klo 19
su 23.2. klo 15

Lippuhinnat ja ohjeet:

Normaalilippu 12 €
Alennuslippu 8 €
(opiskelija, työtön, eläkeläinen, sivari, varuspalvelusta suorittava)
Suositellaan yli 12-vuotiaille

fb: https://www.facebook.com/events/1334577046719781/

***************

Sunnuntai 16.2. klo 17-18
Onko pakko olla onnellinen? – paneelikeskustelu onnellisuudesta

H A P P Y ! – oikotie onneen -produktion yhteydessä järjestetään Onko pakko olla onnellinen? – paneelikeskustelu sunnuntaina 16.2. klo 17-18. Kuinka onnellinen riittää? Onko onnellisuus valinta? Oletko mieluummin onnellinen sika vai kärsivä Sokrates?
Puhujina Jussi Järvilehto (Leipäteatteri), Alviina Alametsä, Katja Laamanen (HelsinkiMissio) sekä Leikkiväki ry. Vapaa pääsy!
Lisätiedot: www.leipateatteri.fi

***************

Lauantai 29.2. klo 17-23
Judas Chair Collective Festival.

Tänäkin vuonna mukana kaikenlaista synkeää, kovaa, ja turautusvapaata möykkää. Laidasta laitaan mut pelkkää örinää. Liput 10€, tässä ohjelma:

BELOW THE GRAVES
https://belowthegraves.bandcamp.com/

BRAINSPOON
https://brainspoon.bandcamp.com/

CLEANSING
https://cleansingxxx.bandcamp.com/

LONG GONE
https://youtu.be/dTIuQwd5NXQ

PALESKIN
https://paleskin1.bandcamp.com/

fb: https://www.facebook.com/events/2479959842331920/

Oranssin tammikuu 2020

Kaikki tapahtumat Oranssilla ovat ikärajattomia ja päihteettömiä. Eikä sitten mittään syrjintää tai rasismia tai seksismiä tai puoluepolitiikkaa tai tuputtamista kiitos. Tiloissa kunnioitetaan jokaisen itsemääräämis- ja määrittelyoikeutta – kunnioita sinäkin. Meininki = DIY! Cash only!

Sisäänkäynti Oranssille on esteetön, ja esteetön wc löytyy. Tapahtumatila on kokonaan esteetön ja siinä mahtuu liikkumaan myös isommilla apuvälineillä. Pienempään takatilaan, joka toimii toisinaan mm. kahviona, saa rampin sisäänkäynnin kynnykselle. Vessat ovat sukupuolineutraaleja.

Oranssin turvallisemman tilan ohjeet

 

Tiistaisin 14.1., 21.1., 28.1. Oranssin avoimet sirkustreenit
Klo 18-21
Oranssin sirkustreenit ovat kaikille avoimia ja ilmaisia tapahtumia. Omia välineitä suositellaan tuomaan mukaan, mutta jos et omista, niin tule silti rohkeasti paikalle ja kysy lainaan. Mitäänhän ei ole pakko tehdä, eikä sitoutua mihinkään, joten älä epäröi ja tule messiin!
///
Oranssi circus training is an open and free event for all. Traditional training sessions are organized every Tuesday from 6 pm to 9 pm in Oranssi club. It is advised to have your own probs but if you don’t have any don’t worry, just come and ask to borrow. If you have any questions don’t hesitate to ask.
More info: leo.kaipiainen(at)sirkusmagenta.fi
Tapahtuma Facebookissa

 

La 18.1. Vitsailen, siis Olen – Eetu Sopanen Stand Up -soolo
Eetu Sopanen nousee lavalle ensimmäisessä ikiomassa stand up -sooloesityksessään. Viimeiset 22 vuotta hän on ollut hämmentynyt ja eksyksissä, yrittäen selvittää mistä tässä elämässä todella on kyse. Nyt Eetu tarttuu mikrofoniin jakaakseen löydöksensä, jotka eivät välttämättä tarjoa paljoa vastauksia, vaan sitäkin enemmän kysymyksiä. Tunnin mittaisen komediaspektaakkelin aikana pääset nauramaan, kun parikymppinen koomikko joutuu toteamaan, ettei ymmärrä ympäröivästä maailmasta yhtään mitään. Onneksi silti voi pitää hauskaa. Ei pääsymaksua!
Tapahtuma Facebookissa

 

La 25.1. THE BIG SLEEP: A Long Night of Drones
Ovet klo 19, aloitus klo 20
A COMPANION OF OWLS (magnetic fields)
S/N MEASURES (bleak minimalism)
SASHA & MIA (haptic sonics)
OLLIJOHANNA (feedback fields)
COLDSORE (doom drones)
Liput: 3-10 €
Tapahtuma Facebookissa

 

Pe-la 31.1.-1.2. Valveilla-festivaali
Molempina iltoina ovet klo 17.30 ja jatkot keikkojen jälkeen (jatkopaikka TBA)!
Tammikuun lopussa valoisaa aikaa Helsingissä on alle kahdeksan tuntia. Siispä pimeyden keskellä Elbae Records järjestää Valveilla-festivaalin! Esiintyjinä nähdään kuusi nuorta yhtyettä, joiden parissa viihdytään Oranssilla kaksi iltaa. Valveilla on ikärajaton festivaali.

OHJELMA
Perjantai:
19:00 – Univapaa
20:30 – TOUKO
22.00 – Kasvoja

Lauantai:
19:00 – Elsi Sloan
20:30 – Auringonliitto
22:00 – Avokadotus

Liput: 7 € / ilta, 12 € / koko festivaali, 20 € kannatuslippu. Lippuja on myynnissä erittäin rajoitettu määrä! elbaerecords.fi/kauppa/valveilla-festivaali-lippu
Tapahtuma Facebookissa

*****

Oranssin marraskuu

 

**Tekstin lopusta löytyy saavutettavuustiedot ja muuta tärkeää tietoa.

***You can find accessibility information and other important information at the bottom of this post.

 

Oranssin marraskuu 2019

*************************

Teatteri Popkorni esittää: Matkalla Afrikkaan
Teatteri Popkorni on uusi harrastajateatteri, jonka debyyttiesitys Matkalla Afrikkaan on.

Esitykset:
la 2.11. klo 19 (ensi-ilta)
ma 4.11. klo 19
to 7.11. klo 19
to 14.11. klo 19
la 16.11. klo 18
su 17.11. klo 15
ke 20.11. klo 19

Liput 5/8€

Lippujen varaus teatteripopkorni@gmail.com.
HUOM! Kahvio ja lipunmyynti vain käteisellä!
Esityksen kesto on 2h 10min sisältäen väliajan.

https://www.facebook.com/teatteripopkorni/
https://teatteripopkorni.wordpress.com/

*********************

ma 11.11. Oranssin maanantaikahvila ja vapaaehtoisinfo
Vegaanista ruokaa ja herkkuja maksa mitä haluat -periaatteella.
Pinssi- ja julistetyöpajat, sekä Oranssin vapaaehtoisinfo. Jos vapaaehtoishommat vaikkapa tulevilla Oranssifesteillä kiinnostaa, niin tää on hyvä paikka kuulla lisää.
Tervetuloa!
klo 15-19

https://www.facebook.com/events/940545572975527/

*********************

Aina TIISTAISIN (5., 12., 19. & 26.11.)
Oranssin avoimet sirkustreenit
Treenit ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Omia välineitä suositellaan tuomaan mukaan, mutta jos et omista sellaisia, niin tule silti rohkeasti paikalle ja kysy lainaan. Opitaan yhdessä!
Lisätiedot: leo.kaipiainen@sirkusmagenta.fi
klo 18-21

https://www.facebook.com/events/487084678780791/

******************************

ORANSSIFEST 2019
(koko viikon 48, eli ma 25.11. – su 1.12.)

https://www.facebook.com/events/2332790006831777/

ma 25.11. FUNNET -päivä
Kahvila vegaanisilla herkuilla, pinssipaja, sekä kokeilutyöpajoja FunNetin harrastuksista!
Lue lisää hankkeesta ja harrastuksista: www.funnet.fi
Klo 13-20, vapaa pääsy.
Huom! Tässä tapahtumassa ei ole tiettyä kohderyhmää, vaan se on avoin kaikille!

ti 26.11. Oranssin avoimet sirkustreenit goes Oranssifest!
Klo 17 ryhmälähtöistä lämmittelyä, jongleerausta ja sirkusvälineisiin tutustumista.
Klo 18-21 treenailua, sapuskaa (nyyttikestit!) ja lopuksi tulenpyöritystä pihalla.
Vapaa pääsy.

ke 27.11. ABYSMAL: DRAG & BURLESQUE
Cake Bush, Jumal Hyyteli, Lucy Wisteria, Slaya Bit, STD Tourer Sportsvagina, Syn Vox & Varanka
Ensimmäinen esiintyjä klo 19:30, liput 5€.

to 28.11. FORESEEN, KOHTI TUHOA, GRAY STATE, PETE TNT BAND, DJ RONNIE FREE
Klo 18:30-22, liput 6€.

pe 29.11. ONNI RAJANIEMI, AURINGONLIITTO, TOUKO, ABOY MÖLJÖKKI LTD
Klo 19:30-23:00, liput ?€.

la 30.11. RADIOPUHELIMET, PÖLYKUU, TASTE, PUNAINEN PLANEETTA, GUGGENHEIM-PROJEKTZ
Klo 18-23, liput 6€.

su 1.12. KASETTISOITTIMEN KASTAJAISET!
Myös halpoja hodareita yms. ja jäykkää hengailua.
Klo 14-17.

**********

ORANSSI

Kaikki Oranssin tapahtumat ovat päihteettömiä ja pääosin ikärajattomia. Oranssilla ei hyväksytä syrjintää – ei rasismia, ei seksismiä, eikä muita syrjinnän tai sorron muotoja. Tiloissa kunnioitetaan jokaisen itsemääräämis- ja määrittelyoikeutta – kunnioita sinäkin!

Oranssin turvallisemman tilan ohjeet löytyvät täältä →
https://oranssi.net/2019/09/26/oranssille-omat-turvallisemman-tilan-ohjeet/

Meininki = Tee se itse! Cash only!

Saavutettavuustiedot:
Sisäänkäynti Oranssille on esteetön, ja esteetön wc löytyy. Tapahtumatila on kokonaan esteetön ja siinä mahtuu liikkumaan myös isommilla apuvälineillä. Vessat ovat sukupuolineutraaleja.

Kaasutehtaankatu 1, rakennus 11 (Valvomo)
00540 Helsinki

www.oranssi.net
www.facebook.com/oranssiry/
www.instagram.com/oranssi_ry/

Oranssi etsii uutta toiminnanjohtajaa – hae paikkaa 17.11. mennessä!

 

Oranssi ry on pienillä resursseilla toimiva nuorisojärjestö, jossa työskentelee täysipäiväisesti kolme henkilöä ja heidän lisäkseen vaihteleva joukko harjoittelijoita ja vapaaehtoisia. Haemme nyt rohkeaa, avointa ja aikaansaavaa henkilöä uudeksi toiminnanjohtajaksemme. 

Työ on haastava ja monipuolinen. Siihen kuuluu:

  • Yhdistyksen hallinnosta ja taloudesta vastaaminen
  • Työyhteisön esihenkilönä toimiminen
  • Nuorten omaehtoisen toiminnan fasilitointia
  • Yhteistyö- ja yhteiskuntasuhteista huolehtiminen
  • Hankkeiden luomista ja hallinnoimista
  • Viestintää 
  • Tapahtumien tuottamista

Edellytämme valittavalta henkilöltä soveltuvaa koulutusta, motivaatiota nuorisotyöhön, hyviä suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja, joustavuutta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja kokonaisuuksien hallitsemiseen.

Luemme eduksi kokemuksen nuorisotyöstä, yhdistys- ja kansalaistoiminnasta, kulttuurin- ja tapahtumatuotannosta sekä hanketyöstä. Arvostamme myös yhdenvertaisuuteen liittyvää osaamista.

Jos uskot olevasi oikea henkilö ylläpitämään ja kehittämään ainutlaatuista toimintaamme, lähetä kirjallinen hakemus ja CV osoitteeseen rekrytointi@oranssi.net. Haku päättyy 17.11.2019. Rekrytointiprosessin jatkosta ilmoitetaan sähköpostilla. Työ alkaa sopimuksen mukaan, mutta mielellään joulukuun aikana.

Työssä on viiden kuukauden koeaika. Palkka on 2 340€ kuukaudessa 90% työajalla. Haussa olevan hankerahoituksen toteutuessa työaika nousee täysipäiväiseksi ja palkka samassa suhteessa. Pääosin työajat ovat arkisin päiväsaikaan, mutta työ sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.

Lisätietoja saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen rekrytointi@oranssi.net. Puhelintiedusteluihin pystymme vastaamaan numerosta 044 702 1136 tiistaina 12.11. klo 10-17 välillä. Parhaiten meidät tavoittaa meilitse.

Oranssin lokakuu 2019

 

**Tekstin lopusta löytyy saavutettavuustiedot ja muuta tärkeää tietoa.

***You can find accessibility information and other important information at the bottom of this post.

Perjantaina 4. lokakuuta 2019

Circuit Breaker fest III

https://www.facebook.com/events/957251477940723/

Circuit Breaker Bookings ylpeänä esittää: CIRCUIT BREAKER FESTIN PALUU! ESIINTYMÄSSÄ mm. KID, FERAL (SWE)!

Kolmatta kertaa järjestettävä Circuit Breaker Fest palaa pienempään kaavaan ja tarjoaa laidallisen tuoretta hardcore-lähtöistä musiikkia. Keskiössä ovat juuri uudemmat nimet ja kattaus on monipuolinen. Festit ovat taas kerran ikärajattomat! Esiintymässä:

KID, FERAL (SWE) – Skramz, SOUL GUTTER – Blackened Death Metal, PALESKIN – Alt-Metal, BELLTOWER – Atmospheric Hardcore, DEFIANT – Wanderer Hardcore, CLEANSING – Straight Edge Metal

Fri 4.10..2019 from 6pm to 11pm! Tickets: 8€ at the door Fest is all ages and free from discrimination!

**********

Lauantaina 5. lokakuuta 2019

Punkkia Oranssilla

https://www.facebook.com/events/501129800663054/

Punkkia tuliko selväksi?! Bändejä Venäjältä ja Suomesta! Kunnon musaa, korvatulppia ja kahvia! Ei ikärajaa!

Liput 6€, vain käteinen! Massit kiertuebändille, sillä sipuliI!

Aikataulu:

19.30 DROP IT (PääStadi)
20.15 KOSTEUSVAURIO (Kotka)
21.00 POSPISH POTOM (Nižni Novgorod)
21.45 LEATHER WEAPONS (PääSpora)

 

**********

Perjantaina 11.10.

70-luvun disco!

https://www.facebook.com/events/2518859538337369/

 diskorytmit valtaavat Oranssin klo 17-19!

Kahden tunnin setin aikana pääsee nauttimaan 70-luvun diskohiteistä ja hyvästä fiiliksestä! Kannattaa tulla ajoissa paikalle, sillä alkuillasta ohjaaja Miina Tanhukivi opettaa diskotanssiliikkeitä istuvan ihmisen näkökulmasta. Myös pientä purtavaa ja juotavaa on tarjolla. Illan päätteeksi parhaiten 70-luvun henkeen pukeutunut henkilö palkitaan Lush-tuotteilla!

Kaikenikäiset kävijät ovat tervetulleita ja tila on päihteetön. Tapahtuma on maksuton ja sen järjestävät Laurean opiskelijat yhteistyössä Helsingin Invalidien Yhdistys ry:n kanssa.

Biisitoiveita ja muita kysymyksiä tai kerrottavaa voi esittää osoitteeseen ari.perala(at)student.laurea.fi

https://www.hiy.fi/

https://www.laurea.fi/

https://www.lush.fi/

 

**********

Lauantai 12.10

Kunnon Bileet: Lung (US), Tamara Luonto, Tvärtom, Teini-Pää

https://www.facebook.com/events/491229838123140/

GR!F järjestää lauantaina 12.10. ensin Queers to the front Booking: Talk by Maja Hagerdon -puhetilaisuuden Loukossa, minkä jälkeen luvassa on jatkot eli KUNNON BILEET Oranssilla.

Paikalle saapuu muun muassa Euroopassa parhaillaan kiertävä yhdysvaltalaisyhtye Lung!

Livemusiikista vastaavat:
Teini-Pää
Tvärtom
Tamara Luonto
Lung

ja levymysiikista DJ:t Puppe von Pahala & Impi

Liput ovelta 5-10€

Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.

On Saturday 12th October GRF – Girls Rock Finland is having Queers to the front Booking: Talk by Maja Hagerdonn at  Loukko in Kallio, Helsinki. After the talk there is an afterparty and fundraising gig at Oranssi ry .

Live music will be played by bands:
Teini-Pää
Tvärtom
Tamara Luonto
Lung

And DJ’s Puppe von Pahala & Impi will be spinning some records.

Tickets at the door 5-10€

NO RACISM
NO SEXISM
NO AGEISM
NO ABLEISM
NO BULLSHIT

GRF – Girls Rock Finland

**********

Sunnuntai 13.10 

Ulkoparlamentaarinen vaikuttaminen 2019

https://www.facebook.com/events/378244669539022/

Kesäkuun alussa Antti Rinteen punamultahallitus nimitettiin tehtäväänsä. Hallitusohjelmassa on lupauksia erilaisista selvityksistä, mutta monien liikkeiden vaatimusten toteuttaminen jäi puolitiehen, tai niille tarjottiin suoraan kylmää kyytiä.

Tuotantoeläimille hallitusohjelma ei tarjoa juuri mitään. Turkistarhausta, häkkikanaloita, emakkohäkkejä ja parsinavetoita ei olla kieltämässä. Hallitus lupaa jopa koventaa eläinaktivistien tehotuotantotiloilla tekemän kuvauksen rangaistuksia. Tehotuotantoa ei pelkästään sallita vaan tiedonkeruu sen epäkohdista tehdään laittomaksi.

Hallitusohjelma ei myöskään lupaa mitään siirtolaisille: perheenyhdistäminen on edelleen käytännössä mahdotonta monille pakolaisille, ja karkotukset kiihtyvän sisällissodan Afganistaniin jatkuvat.

Ilmastotoimet ovat täysin riittämättömiä. Turpeesta ei luovuta, hakkuita ei rajoiteta, Kemin uudelle sellutehtaalle näytetään vihreää valoa. Samanaikaisesti hallitus haluaa tilata uusia hävittäjiä 7-10 miljardilla, ja hävittäjien koko elinkaarikustannukset tulevat olemaan kymmeniä miljardeja. Lisäksi hallitus on tilaamassa sotalaivoja. Hallitus ei myöskään ole luopumassa sukupuolisyrjintään ja aseistakieltäytyjien rankaisemiseen perustuvasta asevelvollisuusjärjestelmästä. 

Uusi hallitus ei ole ratkaisemassa näitä ongelmia, ja ulkoparlamentaarista toimintaa tarvitaan. Siksi A-ryhmä, Aseistakieltäytyjäliitto, DA mobilization team, Elokapina, Maan ystävät ja Oikeutta Eläimille järjestävät lokakuussa Ulkoparlamentaarinen toiminta 2019 -tapahtuman, jossa eri kamppailut voivat jakaa kokemuksia ja keskustella strategioistaan uudessa tilanteessa.

Yhdessä olemme vahvoja!

Tapahtuma järjestetään Oranssilla (Kaasutehtaankatu 1, rakennus 11) sunnuntaina 13.10. klo 12-18. Ohjelma täydentyy vielä.

Kokonaisuudet:

Ympäristö ja eläinten oikeudet 12-13:30

Kristo Muurimaa (Oikeutta Eläimille) puhuu eläinpolitiikan tilanteesta ja eläinkuvaajien rangaistuksista, Atte Ahokas (Koululaisten ilmastolakko) ja Elina Kauppinen (Elokapina) puhuvat ilmasto-aktivismista.

Lounas 13:30 – 14:15

Siirtolaisten oikeudet 14:15-15:45

Yasmin Yusuf (Kotimajoitusverkosto) puhuu perheenyhdistämisen ongelmista, Mohammad Javid (Stop Deportations Network) puhuu karkotuksista Afganistaniin ja Markus Himanen

(Vapaa liikkuvuus -verkosto) puhuu paperittomien asemasta.

Rauhan-, turvallisuus- ja ulkopolitiikka 16-17:30

Aseistakieltäytyjäliiton edustaja puhuu hallituksen puolustuspolitiittisista linjauksista.

Etsimme tapahtuman järjestäjäksi uusia ryhmiä ja järjestöjä, mukaan voi ilmoittautua sähköpostiosoitteeseen uptoiminta>at<riseup.net.

Tapahtuma on riippumaton puolueista ja vaaleihin osallistuvista järjestöistä, eikä sinne myöskään haluta rasismia tai muuta syrjintää kannattavia toimijoita.

**********

Perjantai 18.10

PIF-tukikeikka by Loukko

the Carnival, Throw Up Bodies, Lola Kumtus, Matti ja Tappo

**********

Lauantai 19.10

Kovaydin.NET – Päivällä!

https://www.facebook.com/events/371245683731089/

Aika: 12-18
Sisään: 5€

Tyylit: Hardcore, Speedcore, Shamancore

URL: http://www.kovaydin.net

Ikärajaton ja päihteetön hardcore techno -tapahtuma päivällä Helsingin Suvilahdessa Oranssin tiloissa. Paikalla soittamassa Suomen parhaita hardcore techno -artisteja sekä erityisvieras Ranskasta, voimakkaita kokemuksia siis luvassa!

Lineup:
AM/PM Programme LIVE
Hiiden Virren Vinguttajat LIVE
Iconobreaker LIVE
Icoste [FR] LIVE
Valovoima LIVE
xybo LIVE

 

*********

Sunnuntai 20.10

HKI: Baraka Face Junta (PL), Braineäter (PL) & Marketing

https://www.facebook.com/events/1375177375974530/

Liput 5€. Ei ikärajaa! Soitto alkaa jo klo 16!

Erinomaista puolalaista punkkia syksyiseen sunnuntaihin iltapäiväkeikan merkeissä.

BARAKA FACE JUNTA on tarttuvaa anarkopunk-poljentoa puolaksi, BRAINEÄTER taas ankaraa jyräystä powerviolence, hardcore ja grind -hengessä, Helsinkiläinen MARKETING tarjoaa tiiviin pitsauksen kapitalismikritiikkiä primitiivisen HC:n voimin.

Oranssin keikka osa Baraka Face Juntan & Braineäterin Baltian & Suomen kiertuetta.

**********

Torstai 24.10

Vaikuttava Nuori: Yhdistyspaja

https://www.facebook.com/events/243163149942758/

Maksuton työpaja 15-28 -vuotiaille nuorille

Ohjaajat: Heikki Vuojakoski, Vesa Peipinen
Aika: to 24.10. klo 15-18
Paikka: Oranssi ry, Kaasutehtaakatu 1, rakennus 11 (Valvomo)

Ilmoittautuminen: Katso ohjeet tekstin lopusta

Kansalaisvaikuttamista ja aktivismia voi tehdä monella tavalla. Aiemmin Vaikuttava Nuori -pajoissa on tutustuttu esimerkiksi bloggaamalla ja mielenosoituksen kautta vaikuttamiseen.

Tässä pajassa saa tietoa siitä, mikä on yhdistys ja mitä hyötyä yhdistyksestä on kansalaisaktivismissa. Pajan avulla voi myös löytää itseä kiinnostavan yhdistyksen ja tietoa siitä, miten perustaa oma uusi yhdistys! Osallistujilla ei tarvitse olla etukäteen tietoja tai kokemusta yhdistyksistä.

Yleisen yhdistystiedon ja harjoitusten lisäksi pajassa kerrotaan myös Oranssi ry:n tarinasta. Oranssin toiminta alkoi vapaamuotoisena nuorten aktivismina, joka oli esimerkiksi talojen valtaamista. Alun jälkeen järjestäydyttiin rekisteröidyksi yhdistykseksi, jollaisena Oranssi on toiminut ja vaikuttanut jo lähes 30 vuotta.

Pajan ohjaa Heikki Vuojakoski, jonka lisäksi Vesa Peipinen kertoo Oranssin historiasta. Heikki on toiminut työkseen kansalaisärjestöjen johdossa 35 vuotta sekä perustanut useita yhdistyksiä ja muita toimintaryhmiä. Nykyään hän toimii osallisuusasiantuntijana ja toimitusjohtajana Nuorten Akatemiassa. Vesa on Oranssi ry:n perustajajäsen ja entinen pitkäaikainen toiminnanjohtaja.

Paja on maksuton ja tarjolla on kahvia, teetä ja vegaanisia keksejä.

ILMOITTAUTUMINEN:

Sähköpostilla Oranssin Liisalle osoitteeseen toiminnanjohtaja@oranssi.net tai tekstiviestillä numeroon 044 700 5666. Kerro viestissä nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on ke 23.10. (Torstainakin voi vielä kysellä, että mahtuuko mukaan. Saman päivän kysely kannattaa tehdä soittamalla tai tekstarilla, jotta se huomataan ajoissa.)

Vaikuttava Nuori -pajat toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan Rahaston tuella.

 

**********

Perjantai 25.10

Keikkailta

https://www.facebook.com/events/2100721123556103/

Soittamassa Leeech, Rime ja Kokaiinihuorat.

Soitot joskus 19-22, liput ?€

 

**********

Lauantai 26.10

noemienours all-ages Scandinavia tour + Picastro, Danny Oxenberg

https://www.facebook.com/events/419587081994742/

noemienours records Scandinavia tour + slow-core guests

noemienours + Picastro (Canada) + Danny Oxenberg (USA, from Supreme Dicks)

Entrance: 10 EUR

**********

Tiistai 29.10

Vaikuttava Nuori: Vastamainokset

https://www.facebook.com/events/3017735098300365/

Maksuton paja 15-28 -vuotiaille

Ohjaajat: Jari Tamminen (toimittaja, Häiriköt-päämajan pääjohtaja) ja Eeva Kemppainen (FM, globaalikasvattaja)

Aika: ti 29.10. klo 15-18

Paikka: Oranssi, Kaasutehtaankatu 1, rakennus 11

Ilmoittautuminen: Katso ohjeet tekstin lopusta

Osuuko silmääsi mediassa ja kaupungissa häiritseviä mainoksia, jotka ovat mielestäsi haitallisia? Tässä pajassa opitaan, miten voi häiritä takaisin vastamainosten avulla!

Isoja kaupallisia brändejä haastavia vastamainoksia näkyy esimerkiksi Voima-lehdessä. Vastamainoksen julkaisuun ei kuitenkaan tarvita lehteä, vaan siinä voi hyödyntää vaikkapa sosiaalista mediaa ti  julkista kaupunkitilaa.

Vastamainokset ovat yksi  kulttuurihäirinnän muoto. Kulttuurihäirintä on taiteen ja kansalaisaktivismin rajalla tapahtuvaa toimintaa, joka haastaa yhteiskunnan valtarakenteita.

Pajan ohjaavat yhdessä Jari Tamminen ja Eeva Kemppainen. Jari on Voima-lehden toimittaja ja Häiriköt-päämajan pääjohtaja. Tamminen on tehnyt vastamainoksia jo yli 15 vuoden ajan ja seuraa aktiivisesti niihin liittyvää keskustelua toimittajan ominaisuudessa.

Eeva ohjaa työpajoja ja kirjoittaa blogia eettisestä kaupasta ja kulttuurihäirinnästä. Tällä hetkellä hän toivoisi eniten, että ihmiset ostaisivat vähemmän vaatteita ja kertoisivat mielipiteitään ilmi tekemällä omia vastamainoksia.

Paja on maksuton ja tarjolla on kahvia, teetä ja vegaanisia keksejä.

ILMOITTAUTUMINEN:

Sähköpostilla Oranssin Liisalle osoitteeseen toiminnanjohtaja@oranssi.net tai tekstiviestillä numeroon 044 700 5666. Kerro viestissä nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on ma 28.10. (Tiistainakin voi vielä kysellä, että mahtuuko mukaan. Saman päivän kysely kannattaa tehdä soittamalla tai tekstarilla, jotta se huomataan ajoissa.)

Vaikuttava Nuori -pajat toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan Rahaston tuella.

**********

Tiistait: 1.10, 8.10, 15.10, 22.10 ja 29.10

Oranssin avoimet sirkustreenit

Perinteiset Oranssin avoimet sirkustreenit aina tiistaisin klo 18-21!

Oranssin sirkustreenit ovat kaikille avoimia ja ilmaisia tapahtumia. Omia välineitä suositellaan tuomaan mukaan, mutta jos et omista sellaisia, niin tule silti rohkeasti paikalle ja kysy lainaan.

Oranssin klubi on päihteetön, rasismista ja syrjinnästä vapaa paikka, joten muistathan käyttäytyä sen mukaisesti.

Mitäänhän ei ole pakko tehdä, eikä sitoutua mihinkään, joten älä epäröi ja tule messiin!

Lisätiedot: leo.kaipiainen@sirkusmagenta.fi

And also for English speakers 🙂

Oranssi circus training is an open and free event for all. Traditional training sessions are organized every Tuesday from 6 pm to 9 pm in Oranssi club. It is advised to have your own probs but if you don’t have any don’t worry, just come and ask to borrow.

Oranssi club has zero tolerance towards alcohol and drug using, racism and discrimination so please behave according to that.

And you are not expected to do anything or sign up for anything so just come chill with us!

If you have any questions don’t hesitate to ask 🙂

More info: leo.kaipiainen@sirkusmagenta.fi

 

**********

Kaikki Oranssin tapahtumat ovat päihteettömiä ja pääosin ikärajattomia. Oranssilla ei hyväksytä syrjintää – ei rasismia, ei seksismiä tai muita syrjinnän muotoja. Tiloissa kunnioitetaan jokaisen itsemääräämis- ja määrittelyoikeutta – kunnioita sinäkin! Oranssin turvallisemman tilan ohjeet löytyvät Ajankohtaista-sivulta.

Meininki = DIY! Cash only!

Saavutettavuustiedot:

Sisäänkäynti Oranssille on esteetön, ja esteetön wc löytyy. Tapahtumatila on kokonaan esteetön ja siinä mahtuu liikkumaan myös isommilla apuvälineillä. Vessat ovat sukupuolineutraaleja.

Accessibility information:

The entrance to Oranssi is accessible and we have an accessible WC. The venue hall is accessible and has room for bigger moving aids. Our toilets are gender neutral.

 

Oranssille omat turvallisemman tilan ohjeet

 

TURVALLINEN TILA TEHDÄÄN YHDESSÄ

 

Oranssi on perustamisestaan saakka pyrkinyt olemaan syrjinnästä vapaa tila, jossa tapahtumiin osallistuminen on turvallista. Keväällä 2019 päätettiin tehdä Oranssille omat turvallisemman tilan ohjeet, joita käytetään kaikessa Oranssilla järjestettävässä toiminnassa. Toukokuussa järjestettiin kaksi avointa työpajaa, joissa ohjeita työstettiin. Iso kiitos kaikille pajoihin osallistuneille!

Turvallisemman tilan ohjeiden tarkoituksena on ennaltaehkäistä syrjintää ja tukea turvallista ympäristöä tapahtumissa ja muussa toiminnassa. Ohjeiden pohjalla toimii ajatus peruskunnioituksesta toisia ihmisiä kohtaan

Eri tapahtumien ja toiminnan järjestäjät ovat toisinaan käyttäneet tapahtumissaan omia turvallisemman tilan periaatteitaan. Omia ohjeita tai periaatteita saa edelleen käyttää tapahtumissa! Ainoa vaatimus omille periaatteille on, että ne eivät ole ristiriidassa Oranssin ohjeiden kanssa. Tapahtumien järjestäjille on myös ohjeistus siitä, miten turvallisemman tilan ohjeita voi järjestäjänä toteuttaa. Nämä ohjeet saa Oranssin työntekijöiltä, kun tilan käytöstä sovitaan.

 

ORANSSIN TURVALLISEMMAN TILAN OHJEET

  • Kunnioitamme toisiamme ja annamme tilaa kaikille
    Puhumme kunnioittavasti aroista aiheista, koska ne voivat olla toisille henkilökohtaisia. Annamme kaikille tilaa puhua ja toimia.
  • Emme käytä päihteitä Oranssin tiloissa
    Otamme huomioon, että Oranssin tapahtumissa käy alaikäisiä sekä ihmisiä, jotka ahdistuvat selvästi päihtyneestä käytöksestä. Oranssi on aina ollut päihteetön tila.
  • Annamme kehorauhan kaikille
    Kunnioitamme omaa ja toisten kehoa. Emme koske toisia ilman lupaa ja vältämme kommentoimasta toisten kehoja. Kaikenlainen väkivalta on Oranssilla kiellettyä.
  • Vältämme olettamasta muiden taustaa ja ominaisuuksia
    Vältämme olettamasta muiden sukupuolta, seksuaalisuutta, taustaa tai toimintakykyä. Tiedostamme omat ennakkoluulomme ja oletuksemme. Annamme jokaisen olla sellaisia kuin ovat.
  • Turvallinen tila tehdään yhdessä
    Otamme jokainen yhdessä vastuuta turvallisesta ilmapiiristä. Hyväksymme virheet, otamme vastuuta omasta toiminnastamme ja korjaamme käytöstämme tarvittaessa. Autamme toisiamme.